keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kaksi viisasta miestä maailmanlopun edellä


Palaneen ruudin mustaama lumi lepäsi maassa vuoden ensimmäisen aamun valjetessa. Arjen vuosi 2013 saapui samalla kun Mayakalenterin päivät kävivät vähiin. Vuosi alkoi ryminällä, vaikkei maailmanloppu tullutkaan – ei edes survivalistien tahdonvoimalla. Iso uutinen oli Hesarin eilinen muutos tabloidikokoon, mikä taas on vapahtajan toiseen tulemiseen verrattava happening. TELAmies kiittää tästä ratikkaystävällisestä käyttöliittymästä. Digitaaliseen en vielä taivu.

Toinen yleistä liikehdintää aiheuttanut ilmiö oli maanantaina julkaistu kansainvälinen asiantuntija-arvio Suomen työeläkejärjestelmästä. Eläketurvakeskuksen tilaamana professorit Nicholas Barr (London School of Economics) ja Keith Ambachtsheer (University of Toronto) syväluotasivat työeläkkeitä ja antoivat suosituksia.

Avoimessa keskustelussa nyt puitu itsenäinen arvio on, mistä näkökulmasta hyvänsä, perusteltu ja itse asiassa rohkea läpivalaisu työeläkejärjestelmän perustaan ja kestävyyteen. TELAn kommentti vertailuun löytyy muuten TÄÄLTÄ.


Harvinaista herkkua ja suosituksia

Arvion mukaan järjestelmä on vakaalla pohjalla, mutta väestön vanheneminen ja pidentyvä elinikä tuovat haasteita. Muutoksia esitetään, mutta toisaalta niillä ei katsota olevan kiire, jos ajatellaan vain eläkejärjestelmän tilaa. Monissa EU-maissa asioita ei ole hoidettu yhtä ennakoivasti. Kolmikantainen päätöksenteko sai myös kiitosta, mikä on hieman harvinaisempaa herkkua. Valtarakenteen ansiosta työeläkkeitä on manageroitu pitkäjänteisesti.

Barrin mielestä eläkkeelle siirtymistä pitäisi kuitenkin joustavoittaa (entisestään), jolloin työn asteittainen vähentäminen muodostaisi sillan eläkkeelle. Eläkettä voisi nostaa osissa (25%, 50%, 75%), jolloin vasta lopullinen exit toisi ansaitun 100% eläkepotin. Malli poikkeaisi nykyisestä osa-aikaeläkkeestä mm. kertymien osalta. Suurimmat otsikot keräsi eläkeiän nostoesitys, jossa vanhuuseläkkeen alaikäraja sidottaisiin eliniän kehittymiseen. Komissio on tarjonnut tätä lääkettä Suomelle useaan otteeseen. Maakohtaiset suositukset tosin keskittyivät viime vuonna todellisen eläköitymisen myöhentämiseen. Moni väsyy nyt kesken matkan.

Järjestelmän hallinnointi voitaisiin Ambachtsheerin mukaan hoitaa kustannustehokkaammin. Työeläkesijoituksille pitäisi lisäksi hakea parempaa tuottoa jopa poistamalla vakavaraisuussääntely, joka yksityisaloilla ohjaa sijoitustoimintaa ja riskin ottoa varsin villi idea. Hänen mielestään otamme myös jakojärjestelmän lisäksi liikaa maariskiä rahastoinnissa, kun varoista 1/3 on sijoitettu kotimaahan. Joku voisi olla sitä mieltä, että otamme Suomi-riskiä jo asuttamalla tätä karua ja arktista maata.   

Näkemykset kehittämistarpeista perustuvat pitkälti vertailuihin eri maiden kesken. Kotimaisen työeläkejärjestelmän yhteismitallisuutta vaikeuttaa kuitenkin se, että vastaavia malleja ei juuri löydy muualta. Kuten professorit ja vertaisarviot tehnyt kolsultti CEM Benchmarking Inc. mainitsevat, työeläkejärjestelmälle ominaisten piirteiden tuomia hyötyjä ja haittoja ei pystytty aina ottamaan huomioon.  

Ehkä merkittävin vakiintunut ominaispiirre on, että sosiaalivakuutukseen kuuluvan ansioeläkkeen hallinnointi on järjestetty hajautetusti yksityisissä eläkeyhtiöissä, jotka ovat yhteisvastuullisia. Lisäksi lakisääteinen työeläke tuo ansioperusteisena pääasiallisen vanhuudenturvan, kun muualla työnantaja- ja ammattialakohtaisilla ratkaisuilla on merkittävä rooli. Poikkeuksellisen laaja kattavuus koko väestön tasolla ja eläke-etuuksien kirjo näkyvät niin ikään kuluissa.

Muun muassa viimeisen laitoksen periaatteen hyötyjä ei myös pystytty vertaamaan. Suomessa se työeläkelaitos, jossa henkilö on vakuutettu ennen eläkkeelle siirtymistä, ottaa eläkehakemuksen vastaan ja maksaa pääsääntöisesti koko eläkkeen. Vakuutetun kannalta simppeliä, mutta verrokkimaissa ei ole vastaavaa. Muualla joudutaan tekemään hakemukset kaikkiin niihin rahastoihin yms. joissa on työuransa aikana ollut jäsenenä. Logistisen ponnistuksen jälkeen eläke tihkuu useista lähteistä.

Koska olemme uniikkeja, originaaleja ja positiivisia friikkejä, aiheuttaa tämä kunnianhimoisten vertailujen tekijöille haasteita myös jatkossa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.