Ugrit hulinoi eläkerintamalla

Uralin tuolla puolen lymyää monta suomalais-ugrilaista kieliryhmää. Heimoveljelliseen sävyyn heitä voisi kutsua vielä tänäkin päivänä myös kansoiksi. Tasalämpöiseen sisäilmanalaan elimellisesti sopeutunut TELAmies on viime viikkoina liikuttunut ja vaikuttunut Ville Haapasalon viimeisimmästä tv-sarjasta. Venäjän rajaseuduille suuntautuneessa ja luokitteluja karttavan matkaohjelman keskiössä ovat tällä kertaa suomensukuiset kansat.

Kielellistä sympatiaa etsivä löytää sitä myös kaukaisia valkolatvuksia lähempää. Euroopan vanhan kaksoismonarkian pustalla solkataan kaukafinskiä. Yhteydet Unkariin ovat kuitenkin tänä päivänä erittäin ohuet; se on vain maa muiden EU-27:n joukossa. En ole kovin kaukana totuudesta, jos väitän että suurin rajapinta maidemme välillä on ollut lähimenneisyydessä "Erkin pikakivääri" ja nykytodellisuudessa Magyar Fehér Bor. Jälkimmäinen oli vielä jokin aika sitten Suomen myydyin viini.

Rustailin viime viikolla Itä-Euroopan valtioiden eläkerahastojen kaappauksista. Aivomato jäi pyörimään mieleeni, joten palaan näiden sosialisointien haaskalle. Unkarissa toteutettu 10 miljardin keikaus on taustaltaan sen verran erikoinen, että se ansaitsee lisähuomiota. 

"Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja?” 

Lyhyt kertaus: Maailman Pankin innoittaman mallin mukaan Unkarissa, kuten muissakin transitiotalouksissa, siirrettiin 90-luvun lopussa yksilöille vastuuta omasta vanhuudenturvasta. Yksilöllisille eläketileille (II-pilari) kerättiin pakollisia maksuja, jotka rahastoitiin sijoitusmarkkinoille. 

Fidesz-puolue sai noin kolme vuotta sitten 2/3 enemmistön parlamentissa, joka mahdollisti perustuslain muuttamisen yhden puoleen voimin. Tätä "sanssikorttia" käytettiinkin varsin ahkerasti, jonka jälkeen komissio ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet uudistuksia. 

Vuoden 2010 lopussa 3 miljoonan unkarilaisen eläketileille oli kasaantunut noin 10 miljardin verran massia. Samaan aikaan julkisen talouden velan huomattiin ylittävän 80 % bkt:sta ja EU:n talouskuri hengitti niskaan. Unkari koetti saada komissiolta luvan siirtää rahaa sosiaaliturvaeläkkeisiin (I-pilariin) budjetista, jolloin sitä ei olisi huomioitu julkisen talouden vajelaskelmissa. Poikkeusmenettelyä ei hyväksytty. 

Valtion kirstu kuitenkin kumisi tyhjyyttään, jolloin hallitus päätti napata eläketilien eurot: noin 50 % meni valtion bondien ostoon, 9 % palautettiin eläketilien omistajille, 18 % käytettiin I-pilarin rahoitusvajeeseen ja loput noin 23 % imaistiin vielä määrittelemättömään mustaan aukkoon. Ihmisille tavallaan annettiin mahdollisuus siirtää varat valtiolle, mutta kieltäytyminen olisi johtanut jopa perusturvaoikeuksien menetykseen, jolloin 97-98 prosenttia veti johtopäätöksen luopua tileistä.  

Tilikokeilu kesti siis hieman yli kymmenen vuotta ja rehellisesti sanottuna järjestelmä ei ehtinyt "kypsyä". Olen tosin hieman skeptinen erilaisten universaalien patenttiratkaisujen olemassaoloon, kun niiden maakohtainen kasvualusta vaihtelee suuresti. 

Unkarin tapaus on osin poikkeuksellinen, mutta monet samassa taloudellisessa tilanteessa olevat Itä-Euroopan maat ovat nyt lähdössä samalle tielle (Puola, Liettua, Bulgaria jne.). Maailman Pankin innoittamat 90-luvun lopun eläkerahastohimmelit eivät muuten välttämättä kuulu EU:n asetuksen piiriin eikä kansallistakaan sääntelyä välttämättä ole mm. vakavaraisuussäännösten kohdalla.